On aika valita Suomelle uusi presidentti.
Itse olen pohtinut asiaa moneltakin kantilta sekä seurannut kampanjointia.
Nyt olen ihmetellyt - niinkuin ehkä moni muukin - tätä joidenkin ihmisten pelkistettyä vastakkainasettelua hetero-homo - kuinka moni onkaan asettunut Niinistön puolelle pelkästään sen takia, että Haavisto on homo - ei siis minkään muun syyn takia!
Olemmeko siis näin rajoittuneita ajattelussamme ja mikä kuva siitä tulee muulle maailmalle?
Ymmärrän kyllä sinänsä näitä ihmisiä, joille tällainen seksuaalinen suuntaus on kammoksuttavaa tai kristillinen tiukka ajatusmaailma ei voi hyväksyä toisin käyttäytyviä - he ovat todennäköisesti jo kasvatettu niin, että on vain yhdenlainen käyttäytymismalli. Jos lapsuudesta asti on tätä ajatusmallia ruokittu, on siitä varmasti todella vaikea luopua.
Itse olen pohtinut äänestyskäyttäytymistäni, kumpaa äänestän - PEKKA HAAVISTO on ykkösehdokkaani enemmän humaanina, ihmisläheisenä ihmisenä - arvomaailma painottuu enemmän ihmisen kuin talouden ehdoilla olemiseen jne.....
Pari pohdinnan alla olevaa tässä yhtälössä on: puoliso Antonio sekä Pekan koulutustaso.
Katselin tässä taannoin televisiosta ehdokkaiden puolisoiden päiväkotivierailua - paikalle vaivautuivat vain Paavon puoliso Päivi sekä Pekan puoliso Antonio.
Pohdin tv-ohjelman jälkeen sitä, että onhan pressan puolisokin julkisuuden henkilö ja edustaa Suomea. Antonio osasi kyllä heittäytyä lasten kanssa peuhaamaan, mutta toisaalta kikatteli, hihitteli, nauroi - aika lailla lapsellinen vaikutelma hänestä välittyi (sinsänsä päiväkotiinhan se sopii) - mutta jos miettii, että hän olisi pressan puoliso - miten pystyy olemaan julkisuudessa, valtiovierailuilla, mistä osaa jutella.......Ja siis nauravainen olemushan ei siis ole epäsopivaa pressan puolisollekaan, mutta se kikattelumainen olemus...
Toisaalta sittemmin esiintyessään tv-ohjelmissa on ollut aika fiksunoloinen ja sanojaan ehkä hieman harkitsevakin.
Taas Saulin puoliso Jenni on valmis paketti ja tausta-asiat ja kokonaisuus on hallinnassa. Tosin tuntuu, että onko hän oikeasti tuollainen viileä ja haalea, täti-tyylinen.....mutta varmasti maailmalla edustuskelpoinen.
Lisäksi tuota koulutusasiaa olen pohtinut - Pekan ylioppilas-tausta - mutta sehän ei ole näkynyt millään lailla näissä keskusteluissa ym. - koska hänellä on niin vahva työkokemus...
- eli toisaalta puolletaanko tässä tahattomasti sitä, että ei kannata käydä kouluja
- vai melkeinpä kannanottona, että vähemmäkin koulutuksella voi päästä arvoon arvaamattomaan....
Myös mielenkiintoinen kuvio on tuo kannattajien joukko - Pekan takana kulttuuriväki runsain määrin, Saulilla muut kuviot - mistä se(kin) kertoo....
Jos Pekasta pressa tulee, olisimme kyllä maailmalla hyvin tapetilla - edistyksellisenä maana - jatkumoa sille, että Suomi antoi aikoinaan ensimmäisenä Euroopan maana ja kolmantena maana maailmassa meille naisille äänioikeuden!
Näissä kuvioissa on siis paljon pohdittavaa ja kukin tekee päätöksensä ihan itse.
Herkullista vaaliviikkoa!
tiistai 31. tammikuuta 2012
maanantai 30. tammikuuta 2012
Rakkaus on ihanaa...
Siskontyttöni tilasi hääkortin telinemallisena - teemavärit viinin/burgundinpunainen ja valkoinen. Tässä yksi ehdotelma! Morsiusparin hiukset ovat vielä värjäämättä..., lisäksi tähän voi lisätä vielä koristeita yms.....Pohjaan on leimailtu koukeroita Brillancen rocket red cold-värillä, kimmeltelee hieman...ja onnea-tekstin syrämiin laitettu glossya pullakoittamaan ne syrämet -
- rakkaushan voipi olla suurimmillaan juuri hääpäivänä :)


- rakkaushan voipi olla suurimmillaan juuri hääpäivänä :)


sunnuntai 29. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
Lady in pink
Eräässä haasteessa oli tällainen erilainen korttipohja ja siitä sitten toteuttamaan sitä - en voinut osallistua itse haasteeseen, koska se oli forever friends nallukkahaaste - ja tässä on taas lady shoppailemassa.....glossya kasseissa, eli shoppailtu on niin, että kassit pullottaa :) - hyvä teksti, joka sopii tähänkin varmaan - perhoset tekstin kylkiäisenä näkyvät vähän huonosti...
torstai 26. tammikuuta 2012
lauantai 21. tammikuuta 2012
Hjuumorikortti ja lainattu idis
Huumoriahan aina tarvitaan - ja tämäkin täti pääsi sitten taas kehiin mukaan - minne lie vauhdilla viuhottamassa. Sisäsivulla sitten kysymys hauskanpidosta sekä toisella puolella Caritalta lainattu mahtava idea - eli tuo narusysteemi (hänellä raskausvko-naru) - eli tämän iän voi valita - eli nappi kulkee narussa haluttuun ikään - jos sattuu oma ikä tuntumaan liian iäkkäältä tai saaja on nuorenmielinen tms., niin eikun nappia liikuttelemaan haluttuun suuntaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





