keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Melkein päästiin.....TOP10

Olimme viime vuonna Grouponin kautta ostamallamme Pohjois-Kyproksen matkalla. Matkan hinta oli todella edullinen ja kaikki meni osaltamme hyvin.

Nyt ajattelimme, että mikä jottei - lähdemme toisellekin reissulle tuonne. Grouponin tarjousta ei juuri sillä hetkellä ollut tarjolla, joten ostimme matkamme TOP10-matkatarjouksesta. Hinta ei tälläkään kertaa päätä huimannut, 189 euroa/hlö.

Nyt sitten on varsinainen matkajärjestäjä mennyt konkurssiin - Go International, norjalainen yhtiö, joten matkanteko tyssäsi siihen. Nyt jännitämme, saammeko rahamme takaisin -emme tajunneetkaan, että TOP10 on virolainen palveluntuottaja ja sekö sitten mutkistaa tätä asiaa....?
Myös Groupon ja Travelbird ovat myyneet näitä matkoja ja heidän asiakkailleen ilmeisesti kaikille on välitetty tieto, että he saavat rahansa takaisin, yhdelle oli jopa Travelbirdistä tullut sähköposti, että saavat 50 euroa hyvitystä lisäksi tai jotain. Nämä kaksi ovat suomalaisia.

TOP10 ei ole laittanut asiakkailleen mitään muuta kuin tiedon konkurssista ja että selvittävät asiaa - muut ovat jo infonneet asiakkaitaan rahojen palautus -tiedolla.

Se ainakin varmistui, että emme tilaa enää mitään matkoja tuolta TOP10:stä, koska asioiden selvittely on noin paljon monimutkaisempaa kuin näillä kahdella muulla!

4 kommenttia:

Anemone kirjoitti...

No voi harmi :) Eiköhän ne rahat kuitenkin palaudu ja sitten uutta vaan varaamaan :)
Me ollaan lähdössä maanantaina suunnistusmaajoukkueen ja muitten kanssa Espanjaan Alicanten suunnalle.
Toivottavasti siellä on lämpimämpää kuin täällä , että saisin tään flunssani kokonaan pois...
Mukavia lopputalven päiviä !

Marjut kirjoitti...

Onpa ikävää! Kuulin uutisissa konkurssista, mutta Go International kuulosti niin vieraalta, etten asiaan kiinnittänyt sen suurempaa huomiota.

Apris kirjoitti...

No onpas tosi ikävä ja harmillinen juttu. Pidetään peukkuja, että saatte kuitenkin rahat takaisin.

Sirkka kirjoitti...

Voi että kaikenlaisia yllätyksiä sitä voikaan sattua tiellensä . Matkaa jo varatetessa se tunne on ihanaa sitä sunnittelee mielessään ja sitten kun tulee tälläinen odottamoton takaisku, niin onhan se iso pettymys. Toivotaan nyt kuitenkin, että saatte rahanne takaisin ja alatte suunnitella uutta matkaa joka varmasti sitten onnistuu ja saatte olla tyytyväisiä, niinkuin blogisi nimikin kertoo.
Valoisaa päivää!