sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pojan armeijaa

Poikamme on ollut nyt armeijassa tammikuun alusta alkaen. Ensialkuun oli aika rankkaa, totuttelu, käskyttely, kokonaisuus. Sitten pääsi rytmiin aika kivasti. Matka vain on aika pitkä. Nelisen tuntia menee aina kotimatkaan, onneksi heillä on kuljetukset ja suoraan kasarmialueelta. 
Nyt on ollut useiden öiden maastokeikkoja, taisteluleirejä, marssimista pidemmän kaavan mukaan. Huomaan pojan olevan väsynyt, mutta eihän se auta! Malttaisi kotilomilla levätä, mutta ei, pitää lähteä kavereiden kanssa baariin tai ajelulle jne.....

Ensi viikko onkin aika rankka, heti nyt maanantaina leirille, lauantaina pois. Kotimatka, lauantai-iltana kotona, paluu heti sunnuntai-iltana - että ihan päivän saa huokaista.
Suuri sotaleiri alkaa sitten toukokuun loppupuolella, kolme viikkoa yhteen soittoon telttamajoituksessa........

On se kovaa touhua, ei minusta vaan olisi tuohon!

2 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Rankalta kuulostaa, mutta onneksi nuoret miehet ovat hyvin joustavia.

Marjut kirjoitti...

Yleensä nuorena jaksaa. Ei minusta enää olisi, mutta varmaan parikymppisenä ei olisi tuntunut missään.